keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Porakoneen istukan irroitus

Akkuporakoneen istukan irroitus, tästä aiheesta löysin vain foorum keskusteluita joten päätin kirjoittaa ihka oman kuvallisen ohjeen miten istukan saa irroitettua. Vasara-vaiheessa saattaa porakoneen vaihteisto kärsiä tai mennä rikki pahimmassa tapauksessa joten tämän ohjeen mukaista irroitustapaa en suosittele kenellekkään, enkä ota vastuuta mistään. Katso viimeisestä kuvasta tarvittavat työkalut.

Kyseessä on siis Milwaukee akkuporakone, itse kone on jo kärähtänyt ja ikääkin sen verran että ettei tuota enää korjatakkaan kannata mutta istukan tarvitsen toiseen koneeseen. Kierrätystä!
Vanha Milwaukee akkukone tiensä päässä
Ensimmäinen vaihe on irroittaa istukan sisällä oleva ruuvi/pultti. Tämä tapahtuu avaamalla hampaat (tai miksi näitä kutsutaan) täysin auki asentoon, ja yksinkertaisesti ruuvimeisselillä irroittaa kuvassa näkyvä pultti. Milwaukeessa (ainakin tässä mallissa) on talttapää ruuvi, jossa on vasenkätisten kierteet eli kuvassa näkyvä pultti AUKEAA MYÖTÄPÄIVÄÄN KIERTÄEN! Myöskin Makitan koneissa taitaa olla näin.

Pultti irroitettu
Pultti istukan sisällä












Sitä melkein luulisi että mötikkä hyppää tuosta seuraavaksi pois mutta näin ei tapahdukaan. Kiinnitä istukkaan isoin mahdollinen kuusikulma-avain, ja aseta se pöydän reunalle kuten alla olevassa kuvassa. Kevyt napautus vasaralla avaimeen ja istukka lähtee kiertämällä irti. HUOM! Milwaukeessa on ns. normaalikierre, eli aukeaa vastapäivään kiertämällä, joissakin malleissa tai muun merkkisissä voi mahdollisesti olla toisinpäin. Tällä metodilla myöskin vaihteisto voi vaurioitua eli koko kone hajota. En siis edelleenkään suosittele ketään tekemään näin.
Kuusikulma-avain kiinni akkukoneessa
Alla vielä kuva lopputuloksesta ja tarvittavista työkaluista.
Milwaukee akkuporakone ja työkalut